Kauhee ikävä kisuu.. Se sit lähti viime lauantaina. :( Tajusin vast tänää kunnol etten enää ikinä nää sitä :'< En vaik kui haluisin sen takas ja ja nih.. Se on ja pysyy uudes kodissaa.. Mut sil menee hyvin, se on tosi reipas olllu ku sain silt uudelt omistajalt viestii.. :) Eli ei tartte stressat enää mut ku en tykkää silti et itkettää ko mietin sitä. Tuntuu ihan yht pahalt ku se ois kuollu.. Ajan kans toivottavast helpottaa. Kosk ei tätä jaksa et suree joka asiaa ain nii paljo ja mont kuukaut, vuot jne.

Oon iha helvetin yksin, tääl kämpäs ei liiku ko oma varjo peräs. Mieski tulee tänää tän ko huome lähetää sen äiteen luo.. Siis tarkotus ainaki ois, en vaa tie viä varmaks et jaksanko. Haluisin vaa ol koton yksin kosk ei jaks nauraa tai mtn. Kuuntelen täs samal HalooHelsinkii, oon ruvennu tykkää siit.. 

Enkä jaksais ain tätä mein niin ihanaa perhedraamaa.. Siskon koira aiheuttaa suurta probleemaa ja en tajuu kui? Siis hemmetti ei tätä jaksa, tekis miel vetää pää täytee -.-'' Ja ihanku ei muuten jo olis tarpeeks paska fiilis, kosk taas menin sit kellonajois sekasin ja meni ohi koko psykologiaika. Eikä se muuten ois tarpeeks paha, mut kädentaidot-ryhmäki jäi välist taas täl viikol. Ei mun elämäst tuu mtn, kyl tarttee miettii oikeest jtn muutoksii en muuten kestä. Vois ruvet ottaa kuppii iha säännöllisest, pääsisin kaupungilki ko oisin pienes hiprakas. Sit vaa kattelee maisemii ja ostaa jtn jos on rahaa jne. Vittu jee! -.-'' Että sellasta tänne.