Oon tainnu antaa itelleni anteeks sen et joskus muinoin jätin lähihoitajaopiskelut kesken. Siis ihan tosi. En ennen oo pystyny puhumaan koko asiast ku on alkanu ahdistamaan (suorastaan vituttamaan) oikee kunnol. Muttah, nyt täs illal ku mietein ja kuuntelin musiikkii, ni tuli mieleen et voisinkohan jatkaa viel niit opintoi? Siis en oo vihanen itelleni enää. En voi ol jos edes ajattelen asiaa. Aika jännä :) Mietein sitäki, et joo tää saattaa ol joku vaihe mikä unohtuu yht nopeest ku tuliki mut hei, ei sil sit mittä voi ^^ Jäihän se kirjan kirjottaminenki.. Ja moni muu, mut se et mietin koko aihet et voisin joko ulkoiluttaa vanhuksii tai antaa vertaistukea mielenterveyspuolel ni on jo tosi iso juttu. :) Saatikka se, et mietin koulun uudelleen alottamist, lääkelaskennan vaikeut (koska en muista miten lasketaa yms) kuntotestei.. Ku sisko hakee nyt alkaviin yhteyshakupaikkoihi, seki jo nii vanha et menee amiksee :D Ni se sitä sano et lähihoitajaopintoihin suunnitellaan kuntotestei. Ihan ymmärrettävää kun on rankka ala myös fyysisesti, mut haluisin tavallaan ottaa pitkän aikavälin tavotteeks sen et haen siihen kouluu, läpäsen sitte tai en, niitä psykologisia testejä taikka kunto-osiota.. Sillei sit olis niin isoo merkitystä vaikken pääsiskää :) Koska ymmärrän kyl et mun mielenterveystausta on varmasti hankala muillekkin ku mul itelleni :) Mut hei, en aio häpee sitä millane oon. Se saa nyt luvan riittää jo ^^ Ja joka päivä koitan ajatel jotain positiivista, vaikka sit oiski paska päivä. :D Mut ihan tosi. En mä oo sen huonompi ku muutkaa. Ja se et oon liian kiltti ja herkkä ei oo huono juttu, voin kääntää ne mun voimavaraks. :)