Salainen yöahdistus iski. Salainen siksi, etten ihan tiiä kelle myöntäisin et on paha olla. Aamulla on luultavasti maski naamalla ja pystyn kuittaamaan huonon olono kintaalla, huijaan samalla itseäni hiukan. Päässä ei pyöri muuta kuin muutto uuteen kaupunkiin, parisuhde, kaiken tänne jääminen ja oma vointi.

Oma vointi: Tajusin vasta nyt (joo myöhässä) etten kuulu enää hoitoyksikkööni (mikälie termi) ja tää siis meinaa sitä ettei uudessa kaupungissa ole mahista käydä juttelemassa. Ei helvetti. Ja kaikki tämä sen takia että edellinen hoitokontakti jäi eläkkeelle ja puhuttiin samaan aikaan muutosta. Sillon oli viisasta siirtää mut kuntoutumisyksikön puolelle ihan vaan koska siellä oli tuttu ihminen, edellinen kenen kanssa kävin puhelemassa.. Tuntuu et katos pohja koko elämält, en tarvi apuu, mut en oo missään vaiheessa uskonu et jäisin "heitteil" pääni kans :( Mul on ahdistusolot joka päivä läsnä (luulin päässeeni niistä), ne odottaa nurkan takana. Ja sit kun ne iskee, voisin hakata itteeni ja viiltää ihan vähän et veri valuis sen hetken et sattuis fyysisesti ja olis syy itkemisel. Löin sunnuntain itteeni kaks kertaa ottaan ku en voinu muutakaa, koitin estää itteeni.. Mies kuuli sen vessaan ja oli helvetin vihanen mul mikä ei auttanu asiaa. Oon luvannu etten satuta itteeni missään muodos mut se on niin vaikeeta. Vaikeeta just siks et sillon ku teet jotain sellasta mikä jomottaa sen hetken, se saa sut "heräämään" vaikkei oo hyvä tapa. Mut en osaa taikka pysty puhumaan mun tunteist ja aivan varmast sanoisin jotain ihan tyhmää siinä mielentilas. Oon toki koittanu vastat ku toinen just hokee et "puhu mulle" ni siin sit jtn sanoo ja ol töksäyttämät typerii. Esitän joka päivä ja enää en voi peruu joten se on jatkettava. Mun on _pakko_ jaksaa, kävi miten kävi. Taitaa sekin vaikuttaa tähän koko höskään et menin sen ammatinvalintapsykologin juttusille.. Tai et ku sain jtn näkökulmaa (joo en tiiä siit vanhusten hoidost ku hyvänä kautena suht ok mut muuten ei luoja) mikä ala vaikka tuntuu et se puutarhajuttu ois enemmän oma juttu mut en tajua miks mun piti heti koittaa jtn.. Siis ku tuntuu et kaikki pitää mua yhtäkkii työkuntosen vaikken herranen aika oo saanu näit olojakaan purettu kenenkään kans. Muutoksia elämäs enemmän ku laki sallii. En ees tiiä kuka/mikä mun persoonist ajattelee ku tuntuu täs kirjotuksen ohellaki vaihtelevan. Mistä tiedän millon oon rehellinen itselleni? Jaa,a en tosiaan tiedä.

Parisuhde: Tuntuu ettei mies tue mua tarpeeksi. Se on töiden jälkeen niin kauan koneella et onkin aika mennä nukkumaan. En kerkee/ei keretä juttelemaan kunnolla missään vaiheessa. Keskustelut on "kaunis ilma"-tyylisiä aika usein. Oon huolissani et jos mies on masentunut ja siitä saatiin puhuttua paljonkin, eikä hän ol.. En oo täysin vakuuttunut sillä onhan hänelläkin se kuuluisa alitajunta. Jollei myönnäkkään itselleen että on paha olla. Se selittäisi jonkinsortin välinpitämättömyyden.. Ei siis tehdä yhdessä mitään ja oon ehdottanu kaikkea kun tulee "mitä tehtäis" ja mikään ei hänel käy. Sit kun sanon et voikai hänki jotain keksii ni vastaus " emmätiiä mitä tehtäis" ja se jää vaan leijumaan koko juttu ja oon entistä surullisempi. Palapelii alotettiin, oli miehen idea. Ja ei saatu ihan reunoja kasattu (alotettiin siis niistä) kun tälle riitti.. Eikä olla sen jälkeen jatkettu :( Ostettiin sitä varten ihan sellanen palapelimatto et sai sen siihen kääritty säilytyksen ajaks ja voidaan jatkaa sit samast kohtaa. Kauhee kiire sil on muuttaa, mistää muust oo nii innoissaa (pelaamisen lisäks).. Ja oon sil sanonu et siel oon aivan hukas ja tartten opastust et löydän kaikkial ja tukee, eikä sit enää pelaamiset mee mun edelleni.. Mut en usko et se pelaamist vähentää, pelkään et lisääntyy vaa ku on aikasemmin koton työmatkojen olles minimis. Jollei se siel oikeest auta mua, kosk sitä tosissani tarviin ni sit oon pettyny. Luvannu on meinaan ihan kiitettäväst. Haluisin vaan uskoo meihin, mut tuntuu et se on vähän yksipuolista. Enkä tiedä kauan jaksan jatkaa tätä et jään peleil ja pelikavereil niin auttamattomasti kakkoseks. Ei pelaamises oo mitään väärää, mut sillon ku menee yli, menee yli oli asia mikä tahansa. Ja yli menemisel tarkotan esim. sitä et toinen on töistä kotona viidelt ja menee siitä vessankautta suoraan koneel ja pelaa sinne ilta 11+ kunnes hokaa et "nonni jätkät, meikä lopettaa. pakko mennä maate" ni tää on se mikä mein parisuhdetta ohjaa. Eikä siinä vielä et riittäis tuo ruutuun tuijotus vaan sit tulee sänkyyn ja kattelee kännykkää nii kauan et joko nukahtaa luuri vieres mis taustal on joku video/streami pyörimäs tai sit kerkee just sammuttamaan sen ja kops kauhee kuorsaus.. Tiekste et tunnen oloni aivan idiootiks. Herätän ain miehen jollei nouse herätyksiinsä (niihin 10 mitkä raikaa koko kämpäs) oman nukkumisen varjol. On muuten kiva työ herät sit itekki ton työkokeiluu, ei mies vaan mua herätä ku kerran viidestkymmenest laittaa viestin oonk hereil, senki nii myöhää et oon autuaast omist jutuist missaamas puolet. Ja se et kuin tyhmä oon ku keitän kahvin ja vien sen miehel tohon koneen ääree, teen ruokaa ja vien senki ja saatana, en oo mikää palvelija. Tää ei oo enää mitään söpöö huomaavaisuut ku tää on silkkaa typeryyt. Nii ja nyt ku en oo pessy pyykkii ni ai saatana, eihän sitä täällä pese kukaan muukaan joten itelleni noita kerrytän. Ja samaten roskat, tiskit ja siivous ylipäätään. Miks helvetis muuttaisin johki toiseen kaupunkiin tekemään tätä ku voisin vittu olla ittekseni tutus ympäristös ja siivot omat jälkeni? Oonko mää tyhmä ja voiko tätä selittää punasil laseil jotka tosin alkaa vauhdilla rapistuu?.. Et vihaan tätä tossuna olemist. Eiku jaa nii, hänhän se on tossun al, en kyl tiä millai. Niinno ellei tuo tietokone tuossa oo sit hänt pomottamas/määräilemäs et hei koitappa pelata ja vauhilla. Ja mein syömiset on taas aivan retuperäl joten lihominen welcome. Ihan tosissani haluisin painoo alespäi ku sitä on hitokseen liikaa hyvinvointiin nähden. Ja se on ilmeisest mahdotont et ajateltais etukäteen mitä sieltä kaupasta ostettais ja mitä ruokaa tehtäis et kestää kauemmin ku päivän. En ees jaksa, teen kai tästlähin itelleni ruokaa, toinen syököön makkaroitaan. Ja sekin et taatusti kattoo et hänel on ain ruokaa, ei mulla väliä.. Se on niin itsekäs et on aivan käsittämätöntä millai joku voi olla.. Ite annan periks ja taatusti katton et ruokaa riittää kaikil, ja mieluiten muille ennen itteäni. En enää oikein osaa luottaa siihen et okei, kyl se tästä paranee ja aletaan ulkoilee yhes ja kyl mein elämään tulee sisältöö. Ehdotin parisuhdeterapiaa, eikä käy. Siin iski vaa tunne et sil on ihan sama se kuin paska fiilis mul on mein suhteen takia ja jollen kestä ni se on sit siin. Mut kuitenkaan ei vaikuta et sekää haluis erota ja mun mielest sen takia voitais mennä sin parisuhdeterapiaan ettei niin kävis ja saatais puitu mein tuntemuksii. Oon pettynyt etten oo sen arvonen et mun kans vois semmoseen mennä :( Äh vihaan itkemist, on niin samperin vaikee kirjottaa sillo. Jaa ja nii.. En oo valmis lapseen. En todellakaan. Vaihtoehtoina on kerta kaikki hoidot yms kun mies ei voi saada lapsia.. Mutten aio suostuu, ei lapsi oo mikään hetken mielijohde ja se, etten halua et mies haluaa vaan sen lapsen, hälläväliä asenteella pelaa edellee ja mä joudun hoitamaan kaikki yksin ja perhe eli mun äitikin, toises kaupungis ni ei ois sitäkään sit tukena. Edelleen mua loukkaa ettei oo ollu varaa (niinpä nii) ostaa uusii kihlasormuksii mihin sais kaiverruksen, oon sitä pian 5vuotta oottanu.. Ja vanhojenkaa rinkuloiden pitäminen ei onnistu ku toisel ei mahdu omansa. Enkä pidä ajatuksest et yksin omaani käytän. Kiva ku toisel ei se oma mahdu eikä aikomustakaan pudottaa painoo et se vielä joskus mahtuis.

*Kello on 3:51 ja herätys soi viidelt, mahtavaa..*

Muutto uuteen kaupunkiin.

Hyviä puolia:

* Yhteistä aikaa enemmän. (Miehen ajomatka lyhenee, on nopeammin kotona.)

* Enemmän kirpputoreja (Joo on plussaa :D!)

* Uusi asunto/koti. (Saa sisustaa!)

* Uusi kaupunki, uusi alku jollekin!

* Välimatka perheeseen. (Ovat ihania, mutta välillä raskaita)

* Mylly & Ikea lähempänä :D!

* Enemmän puheenaiheita kaikkien kans. (Uusimmat bongaukset, paikat, ihmiset yms)

Huonoja puolia:

* Ei perhettä lähellä. (Kaikkia ikävä! :<)

* Vieras kaupunki (Jos joudun yksin ulos, löydänkö kotiin. Oonko hukassa? Auttaako mies mua?)

* Välimatkat (En uskalla käyttää julkista liikennettä.)

* Sisustuskriisi/ kina miehen kans (On sovittu että saan sisustaa mut en ikinä saa)

* Muuttohommat (Pakkaus, kuskaus, järjestäminen, aikaraja, loppusiivous)

* Ei tukea lähellä. 

* Henkisen kunnon romahtaminen. (Suuri pelko ja riski.)

* Totaalisen yksin jos mies jumittuu koneelle.

Jaa,a saas nähä siis mitä tapahtuu, millon tapahtuu, miksi tapahtuu vai tapaahtuuko sitä mittää.

Mun tarttis men takas nukkumaan muttei kauheest väsytä.. Enemmän kyl ko tos heräsin ahdistuneen, mut en tie koitanks nukkumist ny täs välis ko herätys soi aika pian.. Saattaa ol vähän aikasta kahvillekin. Ehkä siis möngin sänkyyn ku ny on jo vilu ni ainaki pääsee lämpimän peiton al. Nukun muutenki pätkäunt (on kuulemma epäterveellist heh :,D) ni kerkeen kyl viä torkkuu ennenku kajahtaa ilmoil joku kaamee herätysääni ja huono radiokanava suhinan kera (miehen kelloradio pitää järkkyy mekkalaa jollei oo kanava kohillaa xD)..

*Kello on nyt 4:22*

Hyvää yötä :)!

Ps. Tänään iskälle kahville jes :D! Ei olla taas hetkeen nähty. Ja lupasin herättää systerin (koittaa ainakin) joten jestas, pätkäunta todella :D

Öitäöitääää!